keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nyt se on valmis / Nimenjulkistus

Sähköpostiimme kilahti tänään viesti: nyt se on valmis. Ai etkö heti arvaa, mikä on valmis? Puhun tietenkin Kirjavan Kissan toisesta retkestä. Se on tänään tullut painosta ja näyttää kuulemma oikein hyvältä. - Ja sitten se tapahtui: alkoi jännittää.

Sillä hetkellä, kun kirja lähti painoon, meillä oli oikein mukava olo työmme suhteen. Rento ja rauhallinen. Kokonaisuutena siitä tuntui tulleen ihan toimiva paketti ja me olimme pystyneet melko hyvin ottamaan aikaa muilta töiltämme sitä varten. Ja sitten nyt, kun tämä tieto valmiista kirjasta meidät tavoitti, iski pelko, että minkälainen se oikein onkaan? Onko se sittenkin aivan keskeneräinen? Mistä se edes kertoo? - Eikö olekin hullua.

Pelko, jännitys, kaikki sellainen on aina uuden edessä ymmärrettävää. Huomenna kirja julkaistaan virallisesti ja sen voi löytää Maahengen pöydästä, Kirjamessuilta. Ehkä sen myötä myös jännitys helpottaa. Siitä tulee kaikkien yhteistä omaisuutta. Kirja kirjojen joukossa. Hyvä heikkouksineen ja vahvuuksineen, juuri kuten me kaikki olemme.

Ai niin, yksi juttu vielä. Sinua ehkä kiinnostaa tietää, millä nimellä kirjaa tulisi etsiä. Sen nimi on: Kirjavan Kissan tutkimusretki. Nimen mukaisesti toivommekin: tutkikaa ja tarkkailkaa, maailmassa on paljon ihmeellisiä asioita löydettävänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti